Opintoblogi

Koronavuoden kuulumiset edunvalvonnasta

Julkaistu: 21.12.2020 13:27

Vuosi 2020 oli kaikilta osin poikkeuksellinen, niin myös edunvalvonnan osalta.

Keväällä suurimmaksi puheenaiheeksi nousi kesäopetuksen tarve ja mitä kursseja kesäksi toivottaisiin. Kaikki ENGin killat tekivät kyselyn jäsenistöilleen, joihin vastasi yhteensä lähes 150 opiskelijaa. Huolimatta siitä, että kyselyiden tulokset lähetettiin jo huhtikuussa eteenpäin hyvin nopealla aikataululla, kesäopetusta ei ENG lisännyt. Ilmeisesti tiedonkulussa on ollut isoja ongelmia ja lopulta suurimmaksi syyksi todettiin resurssien puute. Onneksi kuitenkin SCI lisäsi monen peruskurssin tarjontaa kesälle 2020.

Toinen suuri puheenaihe oli kaikkien koulutusohjelmien TEE-itsearvioinnit. Itsearvioinnit saatiin loppuun 2. periodin aikana. Pääpointteina itsearvioineista jäi käteen seuraavaa:

  • oppimistavoitteet tarvitsisi päivittää (tarkasteltu viimeksi 2013)
  • opiskelijakyselyissä kritiikkiä saavat liian geneeriset opinnot ja omaan alaan liittyvien kurssien vähäisyys.
  • erityisesti Building technology -maisteriohjelman opettajat ovat huomanneet, että ulkopuolelta maisterihaun kautta opiskelemaan tulevilla on usein paremmat lähtötiedot kuin ENGin kanditutkinnon suorittaneilla
  • opiskelijamäärien kasvattaminen lisää huolta uusien opiskelijoiden osaamistasosta ja koulun resurssien riittävyydestä. Ehdotettu ratkaisu: tarvitsee kehittää uusia tapoja houkutella hakijoita. Suurin kasvupotentiaali ovat nuoret naiset.
  • ALLWELL-kyselyiden perusteella tarvitsisi jakaa kurssit tasaisemmin eri periodien kesken, kehittää opetusta sellaiseksi, että se tukee enemmän syvemmän tason oppimista sekä saada kurssien arviointiperusteet samaan linjaan kurssien oppimistavoitteiden kanssa.

Ylläolevista pääpointeista huomaa, että moni ongelmakohta, joista on jo useampana vuonna puhuttu, on jälleen noteerattu. Toivottavasti kyseisiin kohtiin saataisiin parannusta jo tulevana lukuvuonna. Ainakin Building Technology -masiteriohjelman opettajat ovat tiedostaneet yllä mainitun ongelman ja korjaavia toimenpiteitä on ruvettu tekemään, ja KJR-kandiohjelman pääainekurssien soveltuvuutta sekä kone- että rakennustekniikkaan on alettu tutkimaan enemmän.

Koronavuoden poikkeusjärjestelyjen vaikutuksista on viime aikoina keskusteltu paljon. Henkilökunta on alkanut huomaamaan, että opiskelijat alkavat väsymään etäopetukseen. Tästä kertoo erityisesti opiskelijoiden vähäinen osallistuminen luentojen interaktiivisiin osuuksiin. Etäopetuksen vaikutus ei ainakaan vielä ole näkynyt negatiivisena kurssien arvosanoissa, mutta tästä on varmasti lukuvuoden lopussa keväällä 2021 paremmin dataa. Akateemisen komitean kokouksissa on ollut paljon puhetta, että opetuksen järjestämisestä on tehnyt henkilökunnalle vaikeaa Aallon johdon epäselvä viestintä tilojen käytöstä. Edes henkilökunta ei ole tietoinen, mitä tiloja pystyisi käyttämään opetukseen. Parannettavaa on siis monessa osin, mutta suurta muutosta tuskin on odotettavissa kevään aikana.

Etäopetusjaksosta on kaikesta huolimatta löydetty myös paljon hyviä käytäntöjä, jotka todennäköisesti jäävät käyttöön myös pandemiatilanteen loputtua. Tulevaisuudessa opetus saattaa siis olla enemmän tai vähemmän hybridiluontoista, mikä on mielestäni hyvä asia. Tämä tosin vaatii paljon nykyistä parempaa kurssien aikataulutusta toisiinsa nähden, jos osa opetuksesta on etänä ja osa kampuksella.

Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta kaikille! Tsemppiä myös kevätlukukaudelle!

Martti Vuori
Opintoministeri 2020
Koneinsinöörikilta ry


Testiposti 2.0

Julkaistu: 12.12.2020 13:34

tänne tekstiä


Opintoblogin testikirjoitus

Julkaistu: 11.12.2020 22:48