Kiltakunta

Kiltakunta on lopettanut toimintansa 10.10.2017 sääntöuudistuksen myötä.

01-512_74719.png

  • Koneinsinöörikillan jäsenten edustajia kutsuttiin kiltakunnaksi. Kiltakuntaan kuului kaksikymmentä (20) jäsentä, jotka valittiin jäsenäänestyksellä vuosittain. Vaalikelpoisia ja äänioikeutettuja olivat kaikki killan varsinaiset jäsenet. Kiltakunnan toimikausi oli yksi vuosi marraskuun ensimmäisestä päivästä alkaen eli 01.11.-30.10.
  • Kiltakunnan tehtäviin kuuluivat muun muassa Koneinsinöörikillan hallituksen puheenjohtajan ja jäsenien sekä toimihenkilöiden nimittäminen, killan oltermannin ja kunniajäsenten kutsuminen sekä talousarvion hyväksyminen.
  • Kiltakunta päätti myös muun muassa tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.